Kävin tänään kiertelemässä kaupoilla etsimässä sykemittaria. Uskoisin että sykemittari tuo myös tuota treeniaktiivisuutta ja intoa harrastukseen. Kauppoja kierrellessä tajusin, että sen verran pieni paikkakunta on kyseessä, että tarjontaa löytyi vain muutaman mallin verran. Netistä olen etukäteen noita selaillut, ja valinta taitaa kohdistua Polarin sykemittariin, siitä syystä että jo noista 150 euron malleista löytyy treeniohjelmat sun muut.
Olen myös miettinyt vaihtoehtoa yhdistää sykemittarin suoraan älypuhelimeen ja sitä kautta saada syketietojen lisäksi tarkkaa analyysia kuljetusta reitista yms. gps-tuen avulla. Huono juttu on vaan se, että sopivaa ohjelmaa ei ole vielä löytynyt. Adidaksen miCoach vaikutti hyvältä, mutta sykemittausta tähän ei saanut mukaan Polarin bluetooth-hihnalla. Täytyy vielä odotella, josko tuo tuki tulisi.
Hyvä ratkaisu voisi olla tuota tukea odotellessa valita jokin halvempi sykemittari, jossa olisi nuo perusominaisuudet. Parashan olisi tietenkin sykemittari, jossa olisi kaikki yhdessä, mutta esimerkiksi Polarin sykemittareiden ominaisuudet vaikuttaisivat häviävän parhaimmissakin malleissa sykevyö+älypuhelin+gps -yhdistelmälle. Mutta tosiana, koska treeni ei tässä vaiheessa nyt mitään ammattilaishommaa ole, niin taitaa tuollainen halvempi malli riittää toistaiseksi.